perjantai 31. lokakuuta 2008

Saw V

Alkuperäinen nimi: Saw V
Ohjaus: David Hackl
Käsikirjoitus: Patrick Melton, Marcus Dunstan
Pääosissa: Costas Mandylor, Scott Patterson, Tobin Bell
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2008

 
Saw on edennyt jo viidenteen osaan. Sarjan kaksi ensimmäistä osaahan ovat tämän vuosituhannen kauhuleffavalioita jenkkikauhujen osalta - kertooko se sitten jenkkikauhun nykytilasta, onkin jo eri asia - ja niissä riittää paljon yllättäviä koukkuja ensikertalaiselle. Myös kakkososassa, vaikka joitakin juttuja siinä jo kykenin arvaamaan. Saw III oli jo vähän heikohko kaikessa ennalta-arvattavuudessaan ja Saw IV käänsi sarjan kurssia hieman ylöspäin. Saw V onnistuu vielä hivenen nelososaakin paremmin.

Elokuvan kehystarinassa nelososasta tuttu agentti Strahm (Scott Patterson) selviytyy jigsawmaisesta ansasta reikä kurkussa, kun taas rikoskomisarioksi kohoava Matthew Hoffman (Costas Mandylor) selviää hyvin vähin vaurioin. Tästä Strahm vetää johtopäätöksen siitä, että Hoffman olisi Jigsawn (Tobin Bell) apuri ja alkaakin omatoimisesti tutkimaan Jigsawn tapausta ja tämä matka viekin läpi tuttujen ansojen. Samaan aikaan johonkin on viritetty uusi ansa...

Elokuvassa keskitytään ihan liikaa tähän kehystarinaan ja itse tämä uusi ansoitus jää vähemmälle huomiolle. Tämän antaa melkein anteeksi, sillä näin Jigsaw - 2000-luvun Freddy Krueger - saa niin sanotusti uuden elämän takaumissa, vaikka onkin ollut jo parin leffan ajan kuolleena ja onhan se nyt sanottava, että Jigsaw on karmivan karismaattinen pahis. Jigsaw poislukien tämä kehystarina ei tarjoa oikein mitään imua elokuvan loppu mukaan luettuna.

Mitä tulee sitten siihen harmittavan vähälle huomiolle jäävään ansaviidakkoon, niin siinä tekijät kyllä onnistuivat. Tai no, onnistuivat päätarkoituksessaan eli huijaamaan MINUA (ja siinä sivussa myös "pelaajia", mutta se on sivuseikka)! Tosin siinä toisessa huoneessa minä kyllä mietin juuri niiden suojien isoja kokoja, mutta en osannut yhdistää aatoksiani mihinkään. Shokkihuoneen tajuaminenkin olisi vaatinut suurempaa tietämystä näistä sähkövirroista. Ansat sinänsä ei ollut jo neljä Sawia nähneelle mitenkään erityisen mieleenpainuvia, mutta ei niiden sinänsä tarvinnutkaan. Toimivat hyvin tarkoitukseensa.

Nyt sitä taas miettii, että voiko elokuva enää tarjota mitään sellaista, missä Jigsaw:n rooli pysyisi entisellään, mutta se jää nähtäväksi, sillä kuudes Saw on kaikesta päätellen jo tekeillä, sillä sille on jo (maksullinen) sivu olemassa IMDB:ssä.

Pisteitä: 3/5

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Scream 3

Alkuperäinen nimi: Scream 3
Ohjaus: Wes Craven
Käsikirjoitus: Ehren Kruger
Pääosissa: Courteney Cox Arquette, Neve Campbell, David Arquette
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2000

Aah, Scream. Tuo yksi suosikeistani "uudemman ajan" kauhuleffasarjojen saralla. Ei viimeisen 15 vuoden aikana montaa sellaista kauhuleffasarjaa ole tullut, jossta oikeasti pitäisin. Itse asiassa tällä hetkellä tulee Screamin lisäksi mieleen vain Saw, vaikkei pari viimeisintä (III ja IV) niin huippuja enää olleetkaan (Saw V:n menen katsastamaan huomenna, joten siitä tulossa arvostelua ihan piakkoin). Kaikki Final Destinationit ja I know what plaa plaa plaat -leffat yrittävät vain lentää Screamin siivellä siinä kuitenkaan täysin onnistumatta.

Sidney on paennut kaiken maailman pahuutta johonkin metsäkartanoon ja vain aniharva tietää, missä hän todellisuudessaan on. Samaan aikaan Hollywoodissa on meneillään Woodsboron murhista kertovan trilogian Stab 3:n kuvaukset ja siellä alkaa sitten oikeasti sattua ja tapahtua, kun elokuvan näyttelijöitä alkaa tuttu maskipää taas murhaamaan ja niin ovat taas kohta Sidney, Gale ja Dewey yhdessä. Vaan kuka on piiloutunut maskin taakse tällä kertaa ja miksi?

Niin, Scream 3, trilogian päätös. Wes Craven vanhana konkarina tuntee kauhuelokuvat kuin omat taskunsa ja olikin saanut tähän kolmanteen osaan monia lajityypille ominaisia jippoja, joita sitten selitettiinkin pääasiassa Jamie Kennedyn johdolla kiitettävästi. Tämä on yksi Scream-leffojen suoloista. Kerrotaan lajityypin tyypilliset juonenkäänteet ja sitten toteutetaan ne. Kuten nyt esimerkiksi tämä "trilogian viimeisessä osassa säännöt muuttuvat jne." Nämä tuovat Screameihin juuri sitä jotain, mikä saa viihtymään elokuvien parissa.

Ei sillä, ei kaikki Screamit täysin samalla viivalla ole ja ehkä Scream 3 onkin trilogian heikoin osa, vaikka lajityyppinsä (teinikauhu) edustajana ihan hyvä sellainen. Jotenkin tuntui, että elokuva oli kasattu kokoon väkinäisesti vain, jotta saataisiin tehtyä elokuvasarja nimenomaan trilogiaksi. Elokuva ei tahtonut sillä tavalla pysyä kasassa kuin trilogian kaksi ensimmäistä osaa, mutta ei se niin huonostikaan mennyt. Jotenkin Sidneyn äidin nostaminen yhdeksi taustahahmoksi oli vaan niin keinotekoisen tuntuista, että huh huh.

Pisteitä: 2,5/5

tiistai 28. lokakuuta 2008

Spectre - Moiran paluu

Alkuperäinen nimi: Regreso a Moira
Ohjaus: Mateo Gil
Käsikirjoitus: Mateo Gil, Igor Legarreta
Pääosissa: Juan José Ballesta, Natalia Millán, Jordi Dauder
Valmistusmaa: Espanja
Ilmestymisvuosi: 2006


Viimeinen neljästä elokuvasta, jotka pitävät minut hereillä. Elokuva kertoo vanhasta miehestä (Jordi Dauder), joka saa mystisen tarot-kortin entiseltä rakastetultaan, jonka pitäisi olla kuollut jo vuosikymmeniä aiemmin; itse asiassa kun mies oli hädin tuskin vasta kasvanut pojasta mieheksi. Mies lähteekin takaisin kotikyläänsä ottamaan selvää kortista ja entisestä rakastetustaan ja samalla käydään läpi menneisyyden tapahtumia takaumina läpi, kun mies tutustui elokuvan nimessäkin esiintyvään Moiraan, jota kyläläiset pitivät yleisesti noitana.

Elokuva siis pääosin seuraa nuoren Tomásin (Juan José Ballesta) tarinaa siitä, miten hän kohtaa Moiran ja miten hän rakastuu tähän ja silleen, mutta juuri se juttu, että tässä elokuvassa seurataan niin takaumia kuin itse nykyaikaakin tekee tästä elokuvasta melko kehnon. Se, mikä toimii Lostissa, ei toimi tässä. Itse asiassa tästä elokuvasta olisi saanut astetta paremman elokuvan, mikäli nykyaika olisi kokonaan unohdettu ja keskitytty itse päätarinaan, pidennettynä tai ilman. Lyhytelokuvanakin tässä olisi ollut enemmän imua kuin mitä oli nyt. Tomásin äitikin oli sen verran äärikonservatiivi hahmo, että häntä olisi voinut näyttää enemmän. Nyt toteutus jäi aika pliisuksi. Alussa sentään jaksoi vähän olla kiinnostunut (lue: samaistumista oli ilmassa) Tomásin vaiheista, mutta loppua kohden homma vaan meni plörinäksi. Elokuvan todellinen loppuratkaisu eli tämän vanhan Tomásin Moiran taloon menokin oli onnistuttu kuvaamaan todella tylsästi. Paljon parempi loppu olisi ollut se kohtaus, johon päättyivät takaumat, mutta ei väkisin. Pitäkööt tunkkinsa!

Pisteitä: 1,5/5

A Real Friend

Alkuperäinen nimi: Adivina quién soy
Ohjaus: Enrique Urbizu
Käsikirjoitus: Jorge Arenillas, Enrique Urbizu
Pääosissa: Goya Toledo, Nerea Inchausti, Eduard Farelo
Valmistusmaa: Espanja
Ilmestymisvuosi: 2006


Kolmas neljästä elokuvasta, jotka pitävät minut hereillä. Tämä elokuva kyllä epäonnistui tehtävässään, sillä se ei onnistunut pitämään minua hereillä, vaan piti puolessa välissä elokuvaa lopettaa katsominen väsymyksen vuoksi ja jatkaa seuraavana päiväna, tai oikeastaan sitä seuraavana päivänä, mutta ihan sama. En edes muista, minkä suomenkielisen nimen leffa oli saanut alkuteksteissä. Pahoittelen.

Elokuva kertoo Estrella-nimisestä (lempinimi Stella) tytöstä (Nerea Inchausti), joka näkee hirviöitä, joita muut eivät tahdo nähdä. Nämä hirviöt eivät sitten ole millään tavalla pahantahtoisia (ainakaan tälle tytölle), vaan oikein leppoisia tapauksia ovat. Itse asiassa Stella on sen verran yksinäinen tapaus, että näistä hirviöistä tulee Stellan ystäviä, varsinkin eräästä moottorisahan omistavasta kaverista, jonka kasvoilla on joku selkeä "palaneet kasvot -maski" tai vastaava. Tytön äiti (Goya Toledo) on vaihtanut nimensä vuosien saatossa ja jotain tekemistä tällä kaikella tuntuu olevan tekemistä vuosien takaisen vankilakapinan kanssa, josta joku karkasi. Vaan kuka on salaperäinen Vampyyri?

Olikin aika pudota pilvilinnoista. Espanjassa nimittäin osataan kuin osataankin tehdä aidosti huonoja elokuvia. Tämä oli nimittäin juuri sellainen. Elokuvassa tuntui kuin siinä ei olisi tapahtunut mitään. Seurattiin Stellaa ja tämän hirviöbongauksia sekä jutteluja "Vampyyrin" kanssa. Samaan aikaan seurataan jonkun äijän saalistamista, joka yllättäen yrittääkin tavoittaa tätä Vampyyria. Sitten Stella kutsuu Vampyyrin kylään ja paljastuukin, ettei tämä mies mikään Vampyyri olekaan, vaan Stellan isä (jihuu!), joskin aika väkivaltainen sellainen (hitto, se muistuttaa jopa vähän Salkkareiden Toni Veijalaista Tonin viimeisenä Salkkari-kautena). Muistatteko vielä sen moottorisahamiehen? No nyt varmaan arvaattekin, miten Vampyyrille käy. Sitten seuraa vielä koko jutun antikliimaksi eli loppu, jossa paljastuukin, että koko tapahtumaketju on ollut vain mielikuvituksen tuotetta, eikä oikein ole varmuutta siitä, että oliko kyseessä tytön vai äidin mielikuvitusta. Joka tapauksessa lopussa vielä tyttö katsoo televisiosta samaa kohtausta, jolla itse elokuvakin käynnistettiin. Tämä kaikki oli tehty niin puuroksi ja tylsäksi, että ei huonommasta väliä.

Pisteitä: 1/5

lauantai 25. lokakuuta 2008

Blame - Syyllistus

Alkuperäinen nimi: La Culpa
Ohjaus: Narciso Ibañez Serrador
Käsikirjoitus: Narciso Ibañez Serrador, Luis Murillo
Pääosissa: Nieve de Medina, Montse Mostaza, Alejandra Lorenzo
Valmistusmaa: Espanja
Ilmestymisvuosi: 2006


Toinen neljästä elokuvasta, jotka pitävät minut hereillä. Tällä kertaa ollaan jonkinlaisessa vanhassa talossa, johon Mostazan näyttelemä Gloria tulee asumaan yhdessä pienen tyttärensä kanssa. Talon omistaa Glorian uusi työnantaja, Medinan esittämä lääkäri Ana, joka tekee talossaan vähän sivubisnestä eli abortteja pimeän jälkeen. Jossain vaiheessa Gloria tulee sitten raskaaksi ja Ana houkuttelee Glorian tekemään abortin. Siitäkös alkaa sitten kummalliset tapahtumat.

Elokuva on kyllä merkitty kauhuksi, mutta minä en tätä määritystä suostu täysin nielemään, vaikka sen tämänkin blogin kategoriaksi pistin (hitto kun ei saa pistettyä useampia kategorioita). Blame oli enemmänkin draama, johon oli lisätty lähinnä loppupuoliskolle niitä kauhuelementtejä. Lisäksi elokuvassa oli pieni seksuaalinen lataus Anan ja Glorian välillä, vaikka Gloria torjuikin Anan lähentymisyritykset moneen otteeseen.

Elokuva ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan kaksinen. Jos elokuvaa pitää kauhuna, niin aika suuri pettymys tämä oli, eikä draamanakaan juuri parempi. Elokuva oli niin täynnä kliseitä, ettei paremmasta väliä. Myöskin loppuratkaisu oli hivenen tylsä ja siitä suoraan Hohdosta lainatusta käytävälläajelusta (Blamessa tosin kolmipyörällä) en sano tämän enempää. Oli tämä vähän pettymys, vaikka omat (lyhyet) hetkensä elokuvassa olikin.

Pisteitä: 2/5

The Baby's Room - Lastenhuone

Alkuperäinen nimi: La habitación del niño
Ohjaus: Álex de la Iglesia

Käsikirjoitus:
Álex de la Iglesia, Jorge Guerricaechevarría
Pääosissa: Javier Gutiérrez, Leonor Watling

Valmistusmaa: Espanja
Ilmestymisvuosi: 2006


Ensimmäinen neljästä elokuvasta, jotka pitävät minut hereillä (Suomessa myytävissä bokseissa siis puuttuu noista kaksi). En oikein osannut päättää, kirjoitanko elokuvan nimen otsikkoon englanniksi vai suomeksi, joten pistin molemmilla kielillä. Suomenkielisessä kannessa nimittäin elokuvan nimi on englanniksi, mutta sitten taas elokuvan alussa nimi onkin käännetty suomeksi (sama on ongelma muissa sarjan elokuvissa). Jotenkin hölmöä, että pitää nimi väen väkisin kääntää vieraasta kielestä toiseen vieraaseen kieleen, vaikka julkaisu olisikin suomalainen. Muutenkin nimien vääntäminen elokuvan tekstityksessä englantilaisiksi häiritsi.

Elokuva kertoo pariskunnasta, jolla on pieni vauva, ja joka muuttaa vanhaan kartanotyyliseen taloon. Arvatkaa, kummitteleeko siellä? Oikein! Tällä kertaa kummittelu paljastuu itkuhälyttimellä ja se varmistuu sitten vauvamonitorilla. Serranon perheestä tutun Javier Gutiérrezin esittämä Juan on ainoa, joka näkee kutsumattomia vieraita vauvamonitorin avulla lastenhuoneesta ja muodostaa siitä sellaisen pakkomielteen, että perheen äiti Sonja ja vauva joutuvat lähtemään evakkoon välillä.

Ilmeisen pienen budjetin elokuva ei ideana ollut mitenkään käänteentekevä, eikä se ollut loppujen lopuksi kovin yllätyksellinenkään, mutta onnistui luomaan hyvin sellaista ahdistavaa tunnelmaa, että elokuvan parissa viihtyi. Vaikka tämän "kummituksen" henkilöllisyyden pystyikin päättelemään melko varhaisessa vaiheessa ja vaikka sinänsä hienon loppuratkaisunkin arvasi ennen loppukohtausta, tykkäsin kovasti. Väittäisin, että saman elokuva jenkeissä "normikauhubudjetilla" olisi todellinen pettymys, mutta näin espanjalaisena pikkuelokuvana toimi kyllä hyvin.

Pisteitä: 4/5

perjantai 24. lokakuuta 2008

Death Proof

Alkuperäinen nimi: Death Proof
Ohjaus: Quentin Tarantino
Käsikirjoitus: Quentin Tarantino
Pääosissa: Kurt Russel, Zoë Bell, Tracie Thoms

Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2007


Kurt Russel on mielipuoli autolla kaahaaja Stuntman Mike, joka vaanii autollaan nuoria, kauniita naisia parissakin kaupungissa. Kuulostaa ö-luokan kauhuelokuvan idealta, mutta ei ole sitä. Elokuvahan on Quentin Tarantinon puoli hänen ja Robert Rodriguezin yhteisestä Grindhouse-projektista. Rodriguezin puoli on sitten elokuva Planet Terror. Jenkeissähän nämä leffat nähtiin yhtenä kokonaisuutena, mutta Eurooppaa varten ne pätkittiin kahdeksi erilliseksi elokuvaksi. Elokuvan Death Proof on Stuntman Miken stunttiauto, joka on nimensä mukaisesti kuolonvarma.

Quentin Tarantinossa on vähän se ongelma, että siitä ei oikein koskaan tiedä etukäteen, mitä se silmien eteen tarjoaa ennen kuin näkee elokuvan, vaikka kuinka lukisi kansitekstit (joita en kyllä lue). Sitten elokuvan päätyttyä miettii mielessään, että oliko elokuvan pääosassa oleva väkivalta nyt hyvä vai paha asia. Yleensä se on ollut ihan hyvä, mutta en ole varma Death Proofin kohdalla. Tiesinhän minä etukäteen, että elokuvassa täytyy olla paljon väkivaltaa, joten sinänsä sain mitä tilasin (tai oikeastaan jätin peruuttamatta). Vaikka toisaalta, eihän elokuva sinänsä väkivallalla mässäile, mutta elokuvan autot voidaan nähdä aseina ja kaikki tahalliset kolaroinnit symbolisesti väkivallan ilmaisimina... tai jotain.

Niin, Death Proofista täytyy sanoa se ihan suoraan, että Kurt Russel on roolissaan mahtava. Noin muuten en tiedäkään sitten, pidinkö oikeastaan näkemästäni. Kuvaus oli yritetty tehdä hyvin 1970-luvun elokuvan näköiseksi tai siltä se ainakin näytti, vaikka tarina sinänsä perustuukin nykyaikaan. Kuvaus sekin saa pääasiassa vain plussaa, vaikka loikin epäselvyyksiä siitä, että onko kuvausmokat tarkoituksellisia vai ei (Esim. Pam ja Stuntman Mike ainakin näytti olleen yhdessä kuvakulmassa eri puolilla mitä muissa). Muutenkin juuri kuvauksen muuttaminen 70-lukulaiseksi aiheutti paljon kysymyksiä siitä, että "oliko tämä nyt ihan tarkoituksellista tehdä näin". Toisaalta haluaisi luottaa Tarantinon ammattitaitoon näissä asioissa, mutta toisaalta taas... mene ja tiedä.

Itse elokuvan tarinasta sen verran, että oikeastaan kahden eri tarinan (Stuntman Mike Austinissa ja 14 kuukautta myöhemmin Tennesseessä) läpikäyminen oli jotenkin väkinäinen, varsinkin kun molemmat osat tuntuivat olevan suurin piirtein samanpituisia. Ensimmäisessä osassa matkattiin muutaman nuoren, kauniin naisen kanssa kohti yhden naisen perheen mökkiä kohden ja siinä sivussa Stuntman Miken väijymistä seurattiin. Tämä osa päättyykin sitten Tarantinolle tyypilliseen verellä mässäilyyn... puhtaasti siis vain autolla ajaen. Toisessa osassa on uusi naisporukka ja tässä mielestäni seurattiin enemmän pelkästään naisia kuin ensimmäisessä osassa, mikä toimi mielestäni paremmin. Dialogikin oli aika tuttua Tarantinoa eli monin paikoin loistavaa. Ekan naisporukan jutut ihan alussa ja sitten toisen ryhmän keskustelut siellä kahvilassa/baarissa olivat todella mielenkiintoisia, vaikkei sinänsä puhuttukaan mistään sen kummemmasta. Kuitenkin on sanottava, että elokuva jätti kokonaisuudessaan vähän kahtiajakautuneet fiilikset: Jotain hyvää, jotain huonoa.

Pisteitä: 2,5/5

torstai 23. lokakuuta 2008

Lost - 4. kausi

Alkuperäinen nimi: Lost - Season 4
Ohjaus: Jack Bender, Stephen Williams, Paul A. Edwards ym.
Käsikirjoitus: J.J. Abrams, Jeffrey Lieber, Damon Lindelof ym.
Pääosissa: Matthew Fox, Evangeline Lily, Jorge Garcia ym.
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2008


Lost, tuo yksi tämänhetkisistä suosikkisarjoistani, on edennyt jo dvd-julkaisujenkin suhteen neljännelle kaudelle. Tähän alkuun täytyy todeta heti, että en ole vieläkään onnistunut katsomaan yhtäkään kokonaista kautta Lostia Neloselta. Aiemmat kaudet tulivat Neloselta syksyisin, mutta jo ekan kauden alussa koukkuunnuin niin pahasti sarjaan, että kun ensimmäinen kausi julkaistiin dvd:llä samalla kun Neloselta oli ehtinyt tulla vain "muutama" jakso, niin ostin boksin heti ja katsoin koko kauden siten siitä. Samoin kävi toisen ja kolmannenkin kauden suhteen. Nyt, kun Nelonen panosti toden teolla ja toi neljännen kauden tv-ruutuihin vain muutamia viikkoja USA:n ensiesityksen jälkeen eli jo keväällä, tietenkin missasin ensimmäisen jakson ja siten sai kausi jäädä odottelemaan dvd-julkaisua, joka julkaistiinkin (vasta) viime viikolla. Tietenkin minun piti saada sarja heti käsiini. Se hyvä puoli kevään missauksesta oli se, ettei tarvinnut odotella viikkoa seuraavaa jaksoa vaan voi katsoa jaksot putkeen oman aikataulunsa mukaan. Täytyy kyllä sanoa, ettei todellakaan tehnyt aina välillä mennä nukkumaan, kun teki mieli vaan siirtyä aina seuraavaan jaksoon.

No eniveis. Varsinainen kausi meni aika nopeasti: kolmessa illassa, joskin pari jaksoahan katsoin perjantaina jo töissä, mutta ei puhuta siitä nyt :p . Eihän kausi sinänsä pitkä ollutkaan, kun käsikirjoittajien lakon takia kausi oli vain 14 jaksoa pitkä, joskin normikaudenkin pituus olisi ilmeisesti ollut vain 16 jaksoa, jos oikein muistan. Kausi, kuten sanottua, meni aika heittämällä, mikä tarkoittaa tietysti sitä, että pidin kaudesta pääosin. Ei kaikki esiintulevat asiat niin yllättäneet, mutta tässä vaiheessa sarjaa niiden todellisten yllätysten esiintuominen on jo vähän hankalaa. Tietenkin saaren liikuttamisia sun muita täysin puskasta tulleita juttuja ei voinut ennakoida, mutta toisaalta eivätpä ne mitenkään kovasti säväyttäneetkään. Esimerkiksi Michaelin oleminen Benin vakooja oli arvattavissa jo jaksoja ennen asian varsinaista paljastusta, kun Michaelin näyttelijän Harold Perrineaun nimi oli jo kauden avauksessa alkuteksteissä. Sitten ei tarvinnutkaan enää kuin laskea 1+1 ja olin osannut päätellä Michaelin, joskin myönnän luulleeni, että Michaelin paluu olisi masinoitu jo Michaelin ollessa vielä saarella. Lisäksi sen, että Ben on tulevaisuudessa Sayidin pomo ja sen, että Locke makasi siellä arkussa, arvasin jo hyvissä ajoin ennen jaksojen loppukohtauksia (vielä viime kauden lopussa luulin sen olleen Sawyer).

Mutta lievästä ennalta-arvattavuudestaan huolimatta oli taas takuuvarma Lost-kausi. Kauden päätös ei ollut yhtä säväyttävä kuin mitä se on ollut aiempina kausina, mutta sen antaa helposti anteeksi. Tapahtumia vietiin sinne tänne ja sopivasti vaihtelua tuli aiempien kausien tapahtumiin taas. Uudet saarelle tulleet "vakihahmot" olivat ihan kiva lisä ja niiden taustoista selvisikin kivasti sitten ekstroista. Se Desmond-jakso olikin sitten se tämän kauden erikoisuus ja sellaisenaan ihan onnistunut. Kausi tarjosi joitakin vastauksia, mutta sitten taas vastaavasti paljon uusia kysymyksiä: Missä saari on nyt? Miten Oceanic Six saadaan takaisin saarelle? Minne kumiveneilijät joutuvat? Tärkein mieleeni tulleista kysymyksistä on ehdottomasti: Kenen puolella tässä nyt sitten oikein pitäisi olla?

No joo, jos noista ekstroista vielä. Aika saman kaavan mukaan mentiin kuin aiempinakin vuosina eli piilotettuja kohtauksia, Lost on Location, pientä kausikommenttia sekä poistettuja ja pieleenmenneitä kohtauksia. Lost Bloopers oli kyllä hirveän huonosti koostettu, kun jotkut kohtaukset kestivät tyyliin kaksi sekuntia eikä ehtinyt oikein saada mitään kuvaa, mitä siinä tapahtui. Parasta antia oli hupsuttelut tyyliin laivan kapteenin "This is sparta!" -huuto heti kohtauksen kuvaamisen alkajaisiksi. Poistetut kohtaukset olivatkin sitten sen verran turhia, että ymmärrän kyllä, miksi ne oli poistettu, joskin Lucky Guess -kohtaus oli niin hauska, että sen olisi voinut jättää poistamatta. Muita ekstroja sitten olivat muun muassa dokkarit sarjan musiikeista, sarjan aseista sekä mielettömän hauska salaliittoteoriadokumentti, joka tietenkin oli feikki, mutta koska se muistutti aitoa salaliittoteoriadokkaria, se oli hauska. Lisäksi erikseen pitää mainita vielä aivan upeasti koostettu Recap in 8:15, jossa summattiin kolme ensimmäistä kautta aika hyvin. Olin toki tämän pätkän nähnyt aiemminkin, mutta se oli niin hyvä, että hyvin pystyi katsoa toistamiseenkin.

Pisteitä: 4/5

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Muukalaisia junassa

Alkuperäinen nimi: Strangers on a train
Ohjaus: Alfred Hitchcock
Käsikirjoitus: Whitfield Cook, Raymond Chandler, Czenzi Ormonde
Pääosissa: Farley Granger, Robert Walker, Ruth Roman
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1951


Arvosteluvuorossa ensimmäinen tv:stä katsottu elokuva. Yle Teeman Kinoklassikko-sarjassa tullut Muukalaisia junassa. En ollut nähnyt elokuvaa aiemmin, joten oli jo aikakin tämäkin katsastaa. Ennakkoon luulin, että elokuva sijoittuu rautateille (miten saatoinkaan luulla mitään tällaista), mutta eihän se sitten sijoittunutkaan.

Elokuva kertoo kuuluisan tennispelaajasta Guy Hainesistä (Farley Granger), joka tapaa junassa miehen nimeltä Bruno Anthonyn (Robert Walker), joka haluaa isänsä hengiltä ja selostaa Guylle hullua "täydellistä" murhasuunnitelmaansa: Bruno murhaisi Guyn vaimon, joka ei suostu antamaan Guylle avioeroa ja Guy murhaisi Brunon isän. Guy ei kuitenkaan noteeraa suunnitelmaa mitenkään, mutta Bruno suorittaa oman osuutensa ja kiristää Guyta tekemään oman osuutensa.

No, ensi alkuun on sanottava, että olen nähnyt parempiakin Hitchcockeja. Muukalaisia junassa ei missään nimessä noussut suosikki-Hitchcockieni joukkoon, mutta ihan mukiinmenevähän tämäkin oli. Ei tule kuitenkaan olemaan ensimmäisiä Hitchccockeja, joita tulen DVD:lle hankkimaan. Elokuva ei oikein ole kestänyt aikaansa sillä tavoin kuin monet muut Hitchcockit, mikä sai tämän tuntumaan paikoittain hyvinkin koomiselta, enkä nyt puhu vain siitä nopeutetusta karusellikohtauksesta. Tietenkin elokuvat pitäisi nähdä aikansa tuotteina, mutta tämän elokuvan kohdalla se ei vain onnistunut täysin.

Juoni ensinnäkin oli vähän pöhelö. Tietenkin tässä oli sana sanaa vastaan -tapaus, mutta jotenkin tuntui väkisinväännetyltä. Sitten taas tuntui, että olisin nähnyt vastaavan tapauksen, mutta veikkaan kyllä vaan, että muistan vaan Täydellisen murhan idean väärin, mutta mene ja tiedä. Elokuvan alkuasetelma oli kyllä ihan mielenkiintoinen, mutta toteutus hivenen ontui. Siis mitä hittoa? Hienoissa juhlissa esitetään kuristamista? Siis todella uskottavaa! Tää Bruno on kyllä pahimman luokan psykopaatti ja hän on se, joka pitää aika pitkälle tämän elokuvan koossa. Ei Grangerissa ole sellaista karismaa kuin esimerkiksi James Stewartissa Takaikkunassa. Muutkin elokuvan hahmot olivat lähestulkoon aika statisteja Brunon rinnalla. Kuitenkin tämä oli melko helppo katsoa, vaikka juoni vähäsen löysä olikin.

Pisteitä: 2,5/5

lauantai 18. lokakuuta 2008

Hallam Foe

Alkuperäinen nimi: Hallam Foe
Ohjaus: David MacKenzie
Käsikirjoitus: David Mackenzie, Ed Whitmore
Pääosissa: Jamie Bell, Sophia Myles, Ciarán Hinds
Valmistusmaa: Englanti
Ilmestymisvuosi: 2007


Hallam Foe on nuori mies, joka äitinsä kuoleman jälkeen etääntyy muusta perheestään ja käytännössä muuttaa talonsa pihalla olevaan puumajaan. Siellä hän tarkkailee muita ihmisiä kiikareilla ja merkitsee tirkistelykohteistaan huomioita päiväkirjaansa. Jäätyään kiinni vihaamalleen äitipuolelleen tämä kiristää Hallamin lähtemään pois kotoa. Miten Hallam selviää tyhjätaskuna Lontoossa ja millaisiin seikkailuihin johtaakaan Hallamin tirkistelyharrastus?

Kinokellarissa nähty Hallam Foe jätti vähän kahtiajakoiset fiilikset. Toisaalta Hallam Foen tirkistelyn harrastaminen oli vähän ahdistavaa katsoa, mutta toisaalta Hallam oli sen verran sympaattiinen hahmo, että sitä helposti oli sen puolella ja toivoi pojalle kaikkea hyvää. Minulle ennestään tuntematon - en ole nähnyt vieläkään Billy Elliotia monista yrityksistä huolimatta - Jamie Bell oli roolissaan juuri sen verran hyvä, että se sai sympatiat puolelleen.

Itse elokuva oli ok, vaikka eihän siinä paljon loppujen lopuksi tapahtunut. Hallam Foe tirkistelee siellä täällä, tekee töitä ja angstaa äitipuolelleen, mutta eipä paljon muuta. Kuitenkin tämän seuraaminen oli ihan mukavaa pääosin. Elokuvasta kyllä jäi päällimmäisenä mieleen, että tirkistely kannattaa, sillä siten pääsee panemaan. Hallamin Lontoon tirkistelynkohde Kate (Sophia Myles) on kyllä siitä pervo tapaus, että hän antaa Hallamille tämän tirkistelyt anteeksi. No, maailmaan mahtuu kummallisia ihmisiä.

Pisteitä: 3/5

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Extras - 1. kausi

Alkuperäinen nimi: Extras
Ohjaus: Ricky Gervais, Stephen Merchant
Käsikirjoitus: Ricky Gervais, Stephen Merchant
Pääosissa: Ricky Gervais, Ashley Jensen, Stephen Merchant
Valmistusmaa: Englanti
Ilmestymisvuosi: 2005


En ole varma, mainitsinko tästä jo aiemmin, mutta tulen myös kommentoimaan katsomiani tv-sarjabokseja tässä blogissa. Näin ensimmäiseksi on vuorossa Ekstrojen ensimmäinen kausi. Tai no, Extras se on nimeltään ja suomeksi kai Statistit (DVD) tai Tahtoo tähdeksi kanssa (TV), mutta Ekstrat kuulostaa parhaimmalta käyttää, koska se on lähimpänä alkuperäistä ja helppo taivuttaa.

Niin, palataanpas aiheeseen eli itse sarjaan. Ekstrat on siitä harvinainen sarja, että minun ei tarvinnut nähdä jaksoakaan sarjaa, kun tiesin jo pitäväni sarjasta ja ostinkin molemmat kaudet ilman, että olin nähnyt yhtään jaksoa. Sarjan idea vain kuulosti niin mahtavalta, mutta jäi tv-esityskerralla jotenkin noteeraamatta (tai oikeastaan eka jakso, jonka jälkeen en katsonut sitten loppujakaan). Tässä kohtaa pitää varmaan sanoa, että olen nähnyt Konttoristakin vain pilotin (joka oli ihan hyvä sekin), joten se ei vaikuttanut tästä sarjasta pitämiseen.

Nyt, ekan kauden jälkeen täytyy sanoa, että intuitioni oli täysin oikeassa. Tämä ON huippusarja! Hyvin hauskoja ovat niin sarjan tapahtumat kuin vierailevat tähdetkin pääosin. Minähän en harrasta takakansitekstejä vaan pyrin katsomaan dvd:t ilman suuria ennakkotietoja ja siten en spoilaantunut pahasti vierailevista tähdistä, mitä nyt Samuel L. Jacksonin ja Ben Stillerin vierailut olin vahingossa bongannut jostain, ja täytyy sanoa, että odotin eniten nimenomaan Jacksonin vierailulta. Jackson olikin sitten se suurin pettymys. Äijä veti pari lyhyttä kohtausta rutiininomaisesti ja siinä se sitten olikin. Ei mitään katewinsletmäistä tai benstillermäistä heittäytymistä. Jopa Ross Kemp ja Les Dennis olivat parempia, vaikken kumpaakaan tuntenut etukäteen. Vierastähdille (poislukien juuri Jackson) oli kyllä kirjoitettu aivan loistavia repliikkejä.

Sarja oli muutenkin vaan niin helkkarin hauska. Andy (Ricky Gervais) oli loistava hahmo ja Maggie (Ashley Jensen) nyt meni siinä sivussa. Agentti (Stephen Merchant) oli niin ylivedetty hahmo, että sekin nauratti. Andyn jatkuvat paremman roolin metsästykset olivat varsin makoista seurattavaa juurikin nokkelien dialogien vuoksi. Viimeinen jakso vain tuntui hivenen siltä, että sarja olisi aiottu lopettaa tähän jaksoon, kun Andy sai oman tv-shownsa. Mitenköhän tämä jatkuu toiseen kauteen? No, jää nähtäväksi.

Ekstrojen ekstroista (höhhöh, enkös ollutkin nokkela) sanottakoon sen verran, että nekin olivat varsin hupaisaa katsottavaa, varsinkin Finding Leo ja tietenkin pieleen menneet kohtaukset. Noista kohtauksista tuli ihan mieleen, että miten nuo ovat saaneet ylipäätään mitään kuvattua. Se viimeinen pieleen mennyt kohtaus varsinkin sai oikein kunnolla repeämään. Lisäksi Stephenin ja Rickyn sanailut "The Difficult Second Album" -pätkässä olivat loistavia, varsinkin se täysin yllättäen tullut ensimmäinen The Office -tuotemainos.

Mitäs muuta? Toinen kausi tosiaan vielä katsomatta ja ehdin jo spoilaantua siitä, että siinä tulee olemaan Daniel Radcliffe (meniköhän nimi päin takapuolta?), mutta keitä muita minä toivoisin vierailemaan? Oikeasti minulla olisi vain yksi todellinen toive, joka tuskin toteutuu. Haluan NIIN Richard Dean Andersonin pilailemaan MacGyver-taustallaan. No, oli kakkoskaudella keitä vaan, niin eiköhän sekin maita varsin hyvin.

Pisteitä: 4/5

PS. Miltaköhän tuntuu olla pelkkä statisti statisteissa kertovassa sarjassa?

lauantai 11. lokakuuta 2008

Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta

Alkuperäinen nimi: The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford
Ohjaus: Andrew Dominik
Käsikirjoitus: Andrew Dominik
Pääosissa: Brad Pitt. Casey Affleck, Paul Schneider
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2007


Porin Kinokellari -antia taas kerran. En tiennyt elokuvasta etukäteen juuri mitään paitsi tietenkin aiheen, mutta se nyt selvisi jo nimestä ja se riitti. Aihe kiinnosti jonkin verran, joten päätin mennä katsomaan. Ties vaikka olisi jäänyt kokonaan näkemättä, jos elokuva olisi tullut normaaliohjelmistossa, joten ehkä parempi näin. Sen minä vaan sanon, että on taas elokuvaa nimellä siunattu, joskaan eihän tämän leffan nimi sentään ihan pahimmasta päästä ole sentään.

Tarinassa seurataan Jesse Jamesin (Brad Pitt) joukkoa sen jälkeen, kun Robert Ford (Casey Afflect) liittyy porukkaan. Tarina etenee melko johdonmukaisesti ryöstelyjen ja piileskelyjen jälkeen siihen odotettuun salamurhaan sekä Robert Fordin loppuun.

Lännenelokuvat eivät ole perinteisesti ole olleet suuria suosikkejani, eikä tämäkään nyt ihan täysin iskenyt. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että nämä viime aikoina ilmestyneet länkkäriteemaiset elokuvat ovat olleet jo lähtökohtaisesti huomattavasti kiinnostavampia kuin "ne vanhat". Enhän minä edes ole nähnyt niin monia länkkäreitä, mitä nyt muutaman Clint-pätkän sekä Brokeback Mountainin. Kyllähän tämän nyt katsoi, mitä nyt taas vähän pituudesta jaksan jauhaa. Ehkä vähäsen olisi voinut tiivistää tätäkin. Brad Pitt oli ihan hyvä Jessenä eikä Caseynkään roolisuoritus haitannut. Nykyisenä luotijuna-aikana oli jotenkin vaikuttavan näköinen se junanryöstökohtaus, jossa Jesse James jää seisomaan sen junan eteen esteen päälle. Toki, eihän junien nopeudet olleet mitään tuohon aikaan (jolloin pysähtyminenkin oli nopeampaa) verrattuna nykynopeuksiin, mutta silti: se näytti todella huikealta. Noin muuten elokuvasta puuttui todelliset kohokohdat ja se menikin silleen tasaisen vahvasti eteenpäin.

Pisteitä: 3,5/5

Pedon sydän

Alkuperäinen nimi: Hearts in Atlantis
Ohjaus: Scott Hicks
Käsikirjoitus: William Goldman.
Pääosissa: Anthony Hopkins, Anthony Yelchin, Hope Davis
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2001

Pedon sydän perustuu Stephen Kingin samannimiseen kirjaan tai oikeastaan kirjan ensimmäiseen osaan. Kirjan yliopistoon sekä Vietnamiin sijoittuneet osat oli unohdettu täysin oikeutetusti tyystin, sillä osia olisi ollut vaikeaa sovittaa yhdeksi elokuvaksi. Tässä kohtaa tietenkin pitää paljastaa, että minähän olen suuri Stephen King -fani ja siten katson King-filmatisointeja tavallistakin kriittisemmin. Olen lukenut Pedon sydämen pariin otteeseen (viimeksi kai 2004), joten tarina itsessään on varsin tuttu.

Tarina kertoo mystisestä Ted Brautiganista (jota näyttelee Anthony Hopkins), joka muuttaa alivuokralaiseksi yksinhuoltajaäidin (Hope Davis) ja tämän poikansa Bobbyn (Anthony Yelchin) talon yläkertaan. Polkupyörästä haaveileva Bobby ystävystyy Tedin kanssa ja Ted palkkaakin tämän lukemaan itselleen lehtiä ja tarkkailemaan Kadonneet-ilmoituksia. Mutta keitä ovat Alhaiset Miehet?

King-filmatisoinniksi tämä on pääosin hyvä, sillä tarina seuraa melko orjallisesti kirjan tapahtumia, mikä on aina hyvän King-filmatisoinnin merkki. Useimmat King-filmatisoinnit olen teilannut juuri siitä syystä, että niissä tarinaa on muutettu liian paljon alkuperäiseen tarinaan verrattuna. Sitä ongelmaa Pedon sydämessä ei ollutkaan ja siksi sitä olikin niin mukava katsoa. Vaikka viimeisimmästä lukukerrasta onkin jo vuosia, niin silti muistui mieleen kirjan tapahtumat. Siinä mielessä tämä elokuva onnistui hyvin.

Näyttelijät suoriutuivat rooleistaan pääosin hyvin, vaikka kaikki Hope Davis -kohtaukset tahtoivatkin tuoda mieleen 50-60 -lukujen tv-mainokset. Hopkins oli jälleen hyvä roolissaan salaperäisenä Ted Brautiganina, mutta... se jokin vain tuntui elokuvasta puuttuvan. Mikä? En tiedä, miksi sitä pitäisi kutsua. Sydän, sielu? En tiedä. Vaikka näyttelijät sinänsä suoriutuivatkin rooleistaan hyvin, niin silti elokuva tuntui jotenkin kylmältä, eikä aiheuttanut juuri minkäänlaisia tunteita, paitsi niissä kohtauksissa, joissa Bobby ystävineen piti hauskaa (ilman dialogeja). Lisäksi David Morsen ollessa ruudussa aikuis-Bobbyna elokuvan alussa ja lopussa oli ajoittain ihan tunteikasta; itse asiassa Bobbyn ja Mollyn tapaaminen oli suurin piirtein tunteiden tasolla parasta koko elokuvassa ja se mielestäni kertoo jo aika paljon elokuvan tunnelmasta. Leffa itsessään oli kyllä muuten ihan ok, joten kyllähän tätä katsoi.

Pisteitä: 3/5