maanantai 22. syyskuuta 2014

Maestron muistolle

Peter von Bagh (1943-2014)

Aina silloin tällöin haaveilin salaa pääseväni kunnolla keskustelemaan Peter von Baghin kanssa elokuvista kahden kesken. Sodankylässä, jossa hänet olen monesti tavannut, tällainen ei tietenkään olisi ollut mahdollista, sillä niin paljon muutakin tekemistä hänellä siellä oli ollut tai muuten vaan jo valmiiksi juttuseuraa. Koska harvemmin itse haluan häiritä muita, niin useimmin olinkin sijoittanut nämä keskustelut julkisiin kulkuneuvoihin, joissa lukiessani jotain, ehkä von Baghin itsensä kirjoittamaa, elokuva-aiheista opusta hän nyt vain olisi istunut viereeni, nähnyt lukemistoni ja aloittanut keskustelun. Toisessa versiossa hän olisi tullut pitämään luentoa työpaikalleni ja minä elokuvafanina olisin saanut tehtäväkseni pitää hänelle seuraa. Näissä haaveissa kuvittelin meidän puhuvan vähän yhdestä jos toisestakin elokuviin liittyvistä asioista niin, että välillä olisin jopa haastanut häntä hänen toisinaan jyrkistäkin mielipiteistään, mutta samalla tietäen varsinkin elokuvatietämystä vaativissa asioissa jääväni loppujen lopuksi pahasti alakynteen, sillä sillä saralla olen pelkkä amatööri von Baghin rinnalla. Nyt kuitenkin nämä salaisetkin haaveet voi unohtaa, sillä tänään maanantaina elokuvaväki sai kuulla surullisen uutisen 71-vuotiaan Peter von Baghin poismenosta.

Lukuisat mediat ovat jo käsitelleet von Baghin kuolemaa kertoen hänen vaiheistaan, intohimosta elokuvaan kuin myös hänen ansaitusti arvostetusta asemasta elokuva-alan asiantuntijana, joten en lähde niitä sen kummemmin kertaamaan. Sen sijaan kerron, pääasiassa, hieman omasta suhteestani häneen.

En ollut läheskään kaikesta samaa mieltä von Baghin kanssa, esimerkkinä nykyisistä teattereihin saapuvista elokuvien laadusta tai elokuvien digitalisoinneista, mutta tämä ei tarkoita sitä, ettenkö olisi pitänyt von Baghia suuressa arvossa, sillä hänen tietämyksensä alalta hakee ainakin täällä kotimaassa vertaistaan. Olen lukenut nyt kaksi hänen kirjoittamaansa kirjaa, Elokuvan historia ja Uusi suomalaisen elokuvan kultainen kirja, kolmannen, Elokuvan ilokirjan jo odottaessa lukuvuoroaan, enkä ole voinut kuin ihmetellä, mistä tuo kaikki tieto oikein kumpuaa, vaikka samalla olenkin tiennyt vastauksen: mistäpä muusta kuin suuresta intohimosta elokuviin ja sen myötä elokuvan parissa työskentelemistä, elokuvia tutkiessa sekä festivaaleja ja arkistoja kiertäessä. Elämäntapa, josta kaltaiseni harrastelija voi vain haaveilla.

Ei ole ehkä oikea aika pohtia sitä, mitä seuraavaksi tapahtuu kaikissa niissä projekteissa, joissa von Bagh on ollut mukana, mutta hänen kuolemansa jättää todella ison aukon täytettäväksi ja monessa tapauksessa häntä onkin vaikea korvata ottaen nyt huomioon senkin, että von Bagh on tietääkseni jokseenkin iso tekijä myös kansainvälisesti. Se kuitenkin todettakoon, että perinnökseen von Bagh jättää suuren määrän elokuvatietämystä etenkin kirjallisuuden kautta, ja elokuva aiheena olisi ilman von Baghin panostusta Suomessa jokseenkin lapsenkengissä, mutta vahvistaessaankin omaa elokuvatietämystään jää todennäköisesti edelleen valovuosien päähän siitä valtavasta tietotasosta, jonka von Bagh pitkällä urallaan ehti itselleen hankkia. Itse olen tässä viime vuosina Sodankylän elokuvajuhlilla käydessäni ottanut tavakseni ostaa paikan päältä aina yhden von Baghin kirjoittamista 36 kirjoista, joista suurin osa käsittelevätkin elokuvaa yhdeltä jos toiseltakin eri kantilta, ja tätä perinnettä aion jatkaa myös tulevaisuudessa ja mitä jottei tässä jossain vaiheessa tulisi poimittua mukaan myös viime vuonna julkaistu, von Baghin ystävien Olaf Möllerin ja Antti Alasen toimittama elämäkerta Citizen Peter.

Elokuvia olen nähnyt von Baghilta harmittavan vähän, ainoastaan yhden lyhytelokuvan (Joulukuu, ehkä) sekä Sodankylä ikuisesti -sarjan. Ehkä ensi kesänä Sodankylässä näemme jonkinlaisen von Baghin muistolle rakennetun teeman? Sitä odotellessa Yle Teema muistaa ensi viikon lauantaina eli 4.10. von Baghia Teemalauantaissa ja ainakin allekirjoittanut on tuolloin varmasti tv:n äärellä. Olkaa tekin.

Peter von Baghin muistolle!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Sodankylä, Twitter ja puuttuvia 1001-elokuvia

Kuvan (vanha) kyltti ei liity tapaukseen, tai no... ehkä vähän.

Kyllä! Se aika on taas täällä, Midnight Sun Film Festival eli tuttavallisemmin Sodankylän elokuvajuhlat. Kaikenlaista on taas luvassa,vaikka siinä mielessä näköpiirissä on harmaita pilviä, että päävieraisiin lukeutuva Peter Greenaway saattaa jättää kekkerit väliin, kun ei tulekaan ihan vielä tänne elokuvaansa kuvaamaan, vaan vasta syksyllä. No, enhän minä sitä nimenomaan ollut menossa katsomaan, mutta olisihan se ollut kiva saada herra käymään. Ehkä tilanne vielä muuttuu. Noin muuten odotettavissa onkin taas parikymmentä leffaa ja siten liian vähän unta ja kiirettäkin pitää ajoittain. Muutama pakko nähdä -osastoa edustava leffa (Snowpiercer ja 1001-leffat), mutta muuten menen aika vapaasti leffasta toiseen yrittäen nähdä mahdollisimman monipuolisesti leffoja, enkä siten stressaa liikaa tiettyjen elokuvien näkemisen perään, vaikka alustava ohjelmani onkin jo valmis. Viikonlopuksi on luvattu paljon vettä ja jopa vain viiden asteen lämpötiloja, joten lämmintä on otettava mukaan.

En nyt ole aivan varma, tulenko tekemään raportteja tuosta reissusta, mutta saattaa olla. Vähän fiiliksen mukaan, nyt olen vielä kahden vaiheilla. Kamera tulee kuitenkin otettua mukaan ja kuvia napsittua, joten kenties, kenties. Jotain on sentään ehkä luvassa. Olen nimittäin avannut Twitter-tilin, johon olen jo joitakin kommentteja tämän vuoden elokuvista pistänytkin ja nyt ajattelin käyttää sitä Sodankylässäkin, sikäli mikäli se suostuu kännykälläni (Nokia 2330 Classic) toimimaan. Ensitesti Opera Minin kanssa jätti vähän epäilyksiä. Aluksi merkkasin nämä viestini omalla hashtagilla, mutta sitten huomasin, että Twitterin hashtag-muisti on kovin lyhyt, vaikka kaikki viestit tallessa olisivatkin, joten luovuin siitä ja samalla luovuin ajatuksestani siirtää 1001-projektini sinne. Eihän siellä tietenkään pysty samalla tasolla käsittelemään leffoja kuin blogin puolella (se merkkien vähyys ajaa mut hulluksi!), mutta jos joku nyt haluaa seurailla arvostelutynkiäni lähinnä teatterileffoista, niin onnistuu täältä tai hakusanalla @SimoRissanen (toivottavasti). Ajoittain muutakin kuin leffoja.

Näin lopuksi vielä 1001-elokuvista. Vaikka 1001-elokuvia tuleekin Sodankylässä nähtyä ainakin pari (ehkä pari lisää, jos Greenaway tuleekin paikalle), niin seuraava arvostelulasti tulee sitten joskus syksyllä; Twitterissä toki ehkä lyhyt maininta noista Sodankylän leffoista (Mansikkapaikka ja Matka Italiassa). Ensimmäinen tavoite on ollut saada ne kaikki dvd:lle (tai bluraylle), mutta koska ihan kaikkia ei ole löytynyt kovan haeskelunkaan jälkeen, on kakkostavoitteeni ollut tietenkin ylipäätään nähdä ne... ja vieläpä laillisia teitä. Toki omistamassani 1001 elokuvaa -painoksessa on suomalaisten elokuvien lisäyksen vuoksi enemmän kuin 1001 elokuvaa, joten jouston varaa on, mutta silti yritän saada ne kaikki nähtyä.

Minun on jo pitkään pitänyt listata ne löytymättömät elokuvat, jotta pysyisin paremmin kärryllä niistä ja tässä ne nyt on. Päivittelen listaa varmaan tähän postiin sitä mukaa kuin lisää niitä tulee. Jos leffoja tulee vastaan jossain, joko myytävänä (suomi- tai enkkutekstein) tai esityksenä tv:stä/festareilla/Orionissa, niin saa vinkata, vaikka yritän myös itse olla hereillä ja tarkistaa mahdolliset esityspaikat tarkkaan. Mainittakoon nyt sen verran vielä, että haeskelen näitä elokuvia lähinnä silloin, kun ostan näitä 1001-leffoja enemmän kerralla ja edellisen kerran näin tapahtui toissa syksynä, joten tilanne joidenkin leffojen osalta saattaa olla muuttunut.

- De Stilte Rond Christine M. - Hollantilaisfilmi, jonka englanninkielinen nimi on A Question of Silence.
- La Souriante Madame Beudet - Tämänhän lyhäriksi laskettavan mykänhän itse asiassa olen nähnyt jo pari vuotta sitten Sodankylässä, mutta dvd-julkaisua en onnistunut löytämään, joten tämän leffan osalta hakusessa vain se. 
- Oliivipuiden katveessa - Abbas Kiarostamin Koker-trilogian päätösosa, joten leffan lisäksi pitäisi saada kokoon koko trilogiakin. Tästä itse asiassa löytyi myyntikappale jostain iranilaisia leffoja kauppaavasta jenkeissä toimivasta firmasta, mutta pieni googletus kertoi lafkan myyvän piraattikappaleita, minkä lisäksi myös kuvanlaatu aivan olematon.
- Zu Früh, Zu Spät - Ranskalainen elokuva oikealta nimeltään Trop tôt, trop tard; miksi nimi on kirjassa saksaksi, en tiedä. Puuttuvista leffoista mysteerisin, sillä vaikka siitä onkin IMDb:ssä juttua, tietoa elokuvasta on hyvin vaikea löytää.
- Äiti ja huora - Niin ikään ranskalainen leffa, alkuperäiseltä nimeltään La maman et la putain. Ensimmäinen näistä leffoista, jonka löytymisen koin mahdottomaksi. Muistaakseni ohjaaja Jean Eustachen tai tämän suvulla on ollut jotain kiistaa tekijänoikeuskorvauksista, minkä vuoksi elokuvaa ei ole juuri missään esitetty viimeisten vuosikymmenien aikana, eikä siten ole saatavilla dvd:llekään. Tai itse asiassa on, mutta syystä, jota en tiedä, vain Japanissa ja ilmeisesti vieläpä aitona versiona, mutta sikäläisessä julkaisussa ei ole edes enkkutekstejä, joten sinne on saanut jäädä.

Mut joo, palaillaan!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Project 1001, osat 256-260: Tahdon naimisiin, Umberto D. - elämän vanki, Vaarattomia vakoilijoita, Yhteiskunnan vihollinen ja Erämaan armoille

Taas on aikaa kulunut sitten viime arvosteluiden, mutta mitäs pienistä. Leffateatterissa on ollut ruuhkakuukaudet, minkä lisäksi muut harrastukset ovat taanneet sen, ettei enää ole ehtinyt katsomaan leffoja niistä kotiuduttua, joskin tähänkin on pienenpieni valonpilkahdus näköpiirissä, mutta saa nyt nähdä. Näiden lisäksi tuli vielä muutettua tuossa kuukausi sitten ja se vei tavalla tai toisella melkein kaiken huomion moneksi viikoksi. Noh, se on pientä.

Nyt vuorossa kuitenkin tämänkertaisen 1001-putken viimeiset leffat, jos nyt mistään putkesta voi puhua, kun sen ensimmäiset leffat tuli katsottua jo yli vuosi sitten. Joo, vähän on leffojen katselut laskenut. Seuraaviin (uusiin) 1001-elokuviin on noin kolmenkymmenen leffan väli, joten saa nyt nähdä, milloin näihin palataan. Ties vaikka jatkaisin tuollon näiden(kin) osalta minulle aivan uudella konseptilla.



256/1001: Tahdon naimisiin

Muriel (Toni Collette) haluaa naimisiin, mutta ei ole sieltä hehkeimmästä päästä. Tahdon naimisiin on kohonnut jonkinlaiseen kulttiklassikon asemaan, mutta itse en sitä ihan sellaiseksi nostaisi. Onhan siinä kieltämättä omaperäisyyttä paljon mukana ja joitakin yllätyksiäkin, mutta Muriel ei vain onnistu voittamaan kunnolla puolelleen, vaikka tämän tästä hihityttääkin. ABBA-musiikilla itseään mainostavaksi elokuvaksi olisi kaivannut enemmän variaatiota kappaleisiin, nyt vain pyöritellään muutamia kappaleita uudestaan ja uudestaan. ABBA-imitaatio (kuva vasemmalla) on ehdottomasti elokuvan kohokohta, jonka aikana tulee naurettua oikein kunnolla.

Pisteitä: 3/5

257/1001: Umberto D. - elämän vanki

Elokuva ikääntyvästä Umbertosta (Carlo Battisti), joka kaipaa enemmän eläkettä, eikä kykene maksamaan edes vuokriaan, mikä tietää häätöuhkaa. Myönnettävä on, että nimi ei herättänyt suuria intohimoja ainakaan ennen kuin tajusin, kuka ohjaaja onkaan; Vittorio De Sican Polkupyörävaras kun tuli nähtyä syksyllä ja pidin näkemästäni. Umberto D. - elämän vanki jatkaakin tuon elokuvan viitoittamalla neorealistisella tiellä tarjoten selkeitä yhtymäkohtia kyseiseen elokuvaan. Ihan samanlaisiin tunnelmiin ei tämän kohdalla pääse, vaikka ihan mukiinmenevästä leffasta kyse onkin. Umberton tilanteen korjausyrityksissä ei vain riitä yhtä paljon viehätystä kuin Polkupyörävarkaassa Antonion polkupyörän etsimisessä... jännityksestä nyt puhumattakaan. Loppua kohden edellä mainittu elokuva tuleekin vahvemmin mieleen, mutta Umberton koirassa ei ole samaa vetovoimaa kuin Antonion polkupyörässä.

Pisteitä: 3/5

258/1001: Vaarattomia vakoilijoita

Rick (Dean Martin) on sarjakuvataiteilija, joka haluaisi päästä urallaan eteenpäin ja siihen tarjoutuu tilaisuus sarjakuvia rakastavan kämppiksen Eugenen (Jerry Lewis) vilkkaan mielikuvituksen avulla. Jos nyt ei mennyt Jerry Lewis -neitsyys, niin edellisestä Lewis-leffan näkemisestä on vähintäänkin 20 vuotta. Niinpä odotukseni olivatkin ainakin hivenen korkealla, mutta nuo odotukset eivät ihan täyttyneet. Vaarattomia vakoilijoita tarjoaa kyllä ihan hauskoja hetkiä, kuten Eugenen syömisjutut, mutta ei niitäkään jatkuvalla syötöllä, vaikka Lewisin naamanvääntelyitä katseleekin mielellään. Absurdeista hetkistään huolimatta tarina ei täysin vedä, mutta kyllä sen parissa aika melko kivuttomasti menee. Harmiton hupsutteluleffa, mutta toivottavasti Lewis-Martin -kollaboraatioissa löytyy niitä naurettavampia ja enemmänkin virtaa sisältäviä elokuvia.

Pisteitä 3/5

259/1001: Yhteiskunnan vihollinen

Varhaisien gangsterielokuvien yhtenä virstanpylväänä pidetty Yhteiskunnan vihollinen kertoo James Gagneyn upeasti esittämästä kovanaama Tom Powersista, joka jo varhain poikkeaa kaidalta polulta ja sitä kautta kunnon gangsteriksi. Elokuva, jonka olisin ehdottomasti halunnut nähdä jo ilmestyessään. Yhteiskunnan vihollinen tarjoaa melko suoraviivaisen gangsteritarinan, mutta tekee sen sinänsä tyylipuhtaasti. Se ei liiemmin moralisoi, mutta ei myöskään ihannoikaan gangsterielämää, vaan antaa yhdenlaisen näkemyksen gangsterielämästä. Elokuva on myös varsin kompakti paketti, eikä alle puolentoista tunnin pituudella ole todellakaan liian pitkä. Ainoa ongelma on vain se, että paljon myöhemmin gangsterielokuvien ja -sarjojen kautta genressä on nähty aikalailla kaikki(?) ja vieläpä paljon monipuolisemmin ja tyylitellymmin, ettei tällainen perinteinen tarina kykene tarjoamaan kunnolla tarttumapintaa ja siten onkin selkeän vanhanaikainen. Tuoreeltaan 1930-luvulla nähtynä elokuva olisi luultavasti ollut kuitenkin ihan kunkku!

Pisteitä: 3/5

260/1001: Erämaan armoille

Tositapahtumiin perustuva elokuva Chris McCandlessista (Emile Hirsch), joka rikkaan perheen vesana hylkää materialistisen elämäntyylin ja lähtee luonnon helmaan elämään mahdollisimman yksinkertaista ja siten stressivapaata elämää. 1001 elokuvaa -kirjan tuorein katsomaton elokuva Erämaan armoille on kerännyt paljon kehuja ja onpahan IMDb:n #250-listallakin (tällä hetkellä sijalla 155), joten itsekin olen odotellut tämän näkemistä, mutta ei, en vain päässyt kiinni elokuvan tunnelmaan. McCandless löytää paikkansa nykyisyydessä ja samalla näytellään, kuinka hän löytää tiensä sinne menneisyydessä, jolloin hän myös tapaa monenlaisia ihmisiä. Hirsch tekee ihan hyvää työtä McCandlessina ja niinpä hahmon sielunmaisemaan pääseekin ajoittain, mutta ei tarpeeksi, jotta elokuva olisi saanut haikailemaan samanmoista elämäntapaa, mihin on eittämättä pyritty. Lopullisesti elokuvan kuitenkin onnistuu melkein pilaamaan elokuvan liian pitkä kesto, sillä vajaa kaksi ja puoli tuntia on tälle elokuvalle ehdottomasti liikaa. Kuten sanoin, Hirsch tekee hyvää työtä, mutta sen lisäksi, että Sean Penn ohjasi ja käsikirjoitti elokuvan, olisi myös elokuvan pääosa sopinut mielestäni hyvin hänellekin.

Pisteitä: 2/5

----------------------------------

PS. Ja koska en luultavasti kirjoittele ihan hetkeen, niin suosittelenpa elokuvaa, joka minulle oli trailerinsa turvin ehtinyt nousta kevään odotetuimmaksi elokuvaksi ja joka todellakin lunasti sille asettamani odotukset täydellisesti, kun sen Finnkinon ennakossa näin: ensi perjantaina varsinaiseen ensi-iltaan tuleva Wes Andersonin The Grand Budapest Hotel. Menkää katsomaan se! DO IT!

tiistai 17. joulukuuta 2013

Project 1001, osat 251-255: Naisen parhaat vuodet, Olen vainottu kahlekarkuri, Paholaisen naamio, Rakas sydän ja Safe


251/1001: Naisen parhaat vuodet

Mabelilla (Gena Rowlands) on pahoja henkisiä ongelmia, eikä hänen miehensä Nick (Peter Falk) kykene täysin pysymään Mabelin mielenliikkeissä mukana. Edellinen näkemäni John Cassavetes -leffa Faces oli ihan ok, mutta tällä kertaa ei mene täysin tuubiin. Tarina on Cassavetesille (ehkä) tyypillisesti hieman omanlaisensa eli satunnaisilta tuntuvien tapahtumien edetessä kulkee siinä jossain taustalla, mutta tarjoaa sinänsä ihan hauskojakin hetkiä välillä, sillä Mabelin mielenterveysongelmat aiheuttavat niin perheen kuin lähipiirinkin keskuudessa (tragi)koomisia tilanteita, joista mieleenjäävimpänä lounaskohtaus, jossa Nick tuo työtovereitaan kotiinsa syömään. Rowlands tekee lisäksi hyvää työtä Mabelina. Ei elokuva missään vaiheessa pauloihinsa saa, mutta on tiettyyn pisteeseen asti ihan mukiinmenevä. Tuon kuvitteellisen pisteen jälkeen elokuva kuitenkin alkaa puuduttaa, sillä elokuva tällaisessa muodossa on auttamatta liian pitkä ja lopun koittamisesta, riippumatta tarinan päättymistavasta, on vain kiitollinen.

Pisteitä: 2/5

252/1001: Olen vainottu kahlekarkuri

James Allen (Paul Muni) tuomitaan epäonnekkaiden sattumien takia syyttömänä vankilaan, jossa vangit on kahlehdittuna toisiinsa ja hän haluaa päästä vapaaksi keinolla millä hyvänsä. Pakoelokuvien klassikkona ja jonkinlaisena isänä pidetty Olen vainottu kahlekarkuri on varsin toimiva pakotrilleri, jonka osin perustuminen todellisiin tapahtumiin vain lisää mielenkiintoa tarinaa kohtaan ja tekeekin tarinan sävystä hieman traagisemman oloisen. Nykyvalossa kovin julmalta tuntuva rangaistusmuoto eli kahlevankeus, jonka päättymisellä elokuvalla sanotaan olleen paljon tekemistä, todella tuntuu sisuskaluissa ja niinpä Allenin pakosuunnitelmille toivoo pelkkää hyvää. Ongelmaksi vain muodostuu se, että vankilassa olemisen ulkopuolella elokuva ei ole väkevimmillään ja itse asiassa niin sanottu "keskikohta", jossa Allenista leivotaan ryysyistä rikkauksiin -tyyppisen amerikkalaisen unelman edustajaa, on hieman liian pitkä pitääkseen tehonsa. Jokseenkin yllättävien käänteidenkin vuoksi elokuva on kokonaisuudessaan kiinnostava, kun taas loppuratkaisu on samaan aikaan epätyydyttävä ja ironisuutensa ansiosta toimiva. Paul Muni loistaa.

Pisteitä: 3/5

253/1001: Paholaisen naamio

1800-luvun Moldaviassa tohtori Kruvajan (Andrea Checchi) vapauttaa kalmistoa tutkiessaan vahingossa parisataa vuotta uinuneen noidan (Barbara Steele), joka aikoo kostaa kuolemansa veljensä jälkeläisille. Olen valaistunut! Olin syystä tai toisesta kuvitellut Mario Bavan Lucio Fulcin kaltaiseksi kultti-/roskakauhuleffojen ohjaajaksi, mutta ainakin tämän elokuvan perusteella Bava teki ihan "täyspäisiä" kauhuelokuvia. Ninpä monituisilla nimillä siunattu Paholaisen naamio ihan tosissaan jännittää, eikä vain viihdytä. Tarina on ehkä pienestä heppoisuudestaan ja katsojalle selittelemisestä huolimatta toimiva ilman suurempia suvantovaiheita ja pitääkin katsojan otteessaan hyvin. Tunnelma on sopivan pelottava, eikä aika ole tehosteitakaan kohdellut kaltoin, vaan ovat varsin näyttäviä (lepakkokohtaus!).

Pisteitä: 4/5

254/1001: Rakas sydän

Tämä teksti sisältää spoilereita (no, ainakin yhden), joten niiltä välttyä haluavien kannattaa skipata näiden kommenttien yli. Ranskan yläluokkaan kuuluvassa perheessä murrosikää elävä Laurentissa (Benoît Ferreux) tutustuu lihallisuuden iloihin, mutta hänellä on ongelmia myös sydämensä kanssa. Kokonaan Laurentin näkökulmasta kuvattu elokuva on elämäniloinen kasvutarina, joka pitää hymyn kasvoilla läpi elokuvan siitäkin huolimatta, että Laurent on ainakin nykyaikaisen suomalaisen mielestä liian nuori kokemaan suurinta osaa hänelle tapahtuvista asioista. Jotain taianomaista elokuvassa pitääkin olla, jos edes kuvottavalta ajatukselta tuntuva äidin ja pojan välinen kaikki soveliaisuuden rajat ylittävä yhteinen hetki ei tunnu muulta kuin vain lämpimältä ja hellältä, eikä hymy kaikkoa siinäkään vaiheessa. Mitä parasta, elokuvan perhe ei tunnu taustoistaan huolimatta yläluokkaiselta, vaan nimenomaan perheeltä.

Pisteitä: 4/5

255/1001: Safe

Miehensä Gregin (Xander Berkeley) käydessä töissä Carol (Julianne Moore) keskittyy kotinsa sisustamiseen, kunnes ympäröivä maailma saasteineen alkaa saada hänet voimaan pahoin. Parin vuoden takaisen 1001-leffojen massahankinnan syystä tai toisesta hankalin sopivaan hintaan löydettävissä ollut leffa, joka ei tarinansa puolesta aiheuta juurikaan tunteita puoleen tai toiseen, vaan elokuvan kahlaa läpi naama aikalailla peruslukemilla. Kamera kuvaa pitkän aikaa Carolia ja muita pääasiassa selvästi kauempaa kuin elokuvissa yleensä on totuttu, minkä syyt on tavallaan aistittavissa, mutta samalla kuitenkin etäännyttää katsojan henkilöistä, mikä ei ehkä ole ollut ajatuksena; sitä paitsi lähikuvien vähyys loistavasta Mooresta on vain väärin! No, onneksi loppua kohden lähikuvatkin yleistyvät. Sen sijaan täysin tarkoituksellisesti elokuva jättää vastaamatta niin hahmoille kuin katsojillekin syntyneisiin kysymyksiin, vaan jättää asiat katsojan itsensä tulkittavaksi. Hieman liian pitkää new age -hömppää.

Pisteitä 3/5

-------------------------

PS. Tässä satsissa oli yllättävän monta sellaista leffaa, joka ei tarjonnut definitiivistä loppua. Weird!

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Project 1001, osat 246-250: Jali ja suklaatehdas, Kahden naisen rakkaus, La Roue, Polkupyörävaras ja Maa

Harrasteet niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin (mm. leffateatterissa) ovat vähentäneet elokuvien katsomista kotona niin, että tämänkin satsin elokuvat on tullut katsottua hyvinkin pitkällä aikavälillä, sillä ensimmäiset näistä elokuvista tuli katottua jo syyskuun puolella ja itse asiassa Polkupyörävaras tuli nähtyä Orionissa tämän kuun vaihteessa. Ehkä näistä 1001-projektin leffoista alkaa tippua arvosteluja tästä lähin hieman nopeammin, vaikka nytkin Night Visions painaa päälle ja pahasti. Tein sen päätöksen, etten liiemmin muistiinpanoja tee leffat nähtyäni, vaan vasta tässä kirjoitusvaiheessa muistelen aatoksiani leffoistani, joten ainakin näiden ensimmäisten elokuvien osalta muistikuvat ovat hieman hämärtyneet tässä ajan kuluessa, mistä pahoittelut.


246/1001: Jali ja suklaatehdas

Rikas suklaatehtaan omistaja Willy Wonka (Gene Wilder) järjestää kilpailun, jonka voittajat pääsevät tutustumaan hyvin visusti salaisena pidettyyn suklaatehtaaseen. Vailla nostalgiapisteitä katsottu Jali ja suklaatehdas on ihan mukiinmenevä tapaus, mutta ei ainakaan näin aikuisena tee kunnolla vaikutusta, vaikka kieltämättä suklaatehtaan karkinsävyisissä väreissä hehkuvista sisuksista paljastuu jos jonkinlaisia mielikuvituksellisia asioita. Alun suklaapaperimetsästys on ehkä hieman ylipitkä, vaikka tarjoaakin pääpahiksen arvoituksen, mikä onkin ainoa asia, minkä lopputulosta elokuvan aikana tulee mietittyä. Muuten elokuva meneekin eteenpäin vailla sen enempiä mietteitä seuratessa karikatyyrisiä lapsia (päähenkilö Charliea (Peter Ostrum) lukuun ottamatta) ja tasoa "ihan kiva" olevia musiikkiesityksiä.

Pisteitä: 3/5

247/1001: Kahden naisen rakkaus

Suomenkielisestä nimestään huolimatta kyseessä ei ole lesbokuvaus, vaan alkuperäinen nimi The Bigamist kertoo enemmän eli kaksinnaimisen maailmassa mennään. Pääosin takaumina etenevä elokuva on itse asiassa kiinnostavimmillaan ennen takaumien alkua, kun Harryn (Edmond O'Brien) tekemiset mietityttää. Kokonaisuutena elokuva on ihan katsottava peruskolmiodraama, jossa asioiden kulkeutuminen toiseen, ehkä parempaan suuntaan vältetään saippuaoopperamaisesti juuri viime hetkellä. Loppuratkaisukin toimii... tavallaan. Joan Fontaine, Ida Lupino ja O'Brien tekevät kyllä hyvän roolisuorituksen.

Pisteitä: 3/5


248/1001: La Roue

Rautatietyöläinen Sisif (Séverin-Mars) pelastaa juuri orvoksi jääneen pienen tytön, Norman (Ivy Close), junaonnettomuuden jälkimainingeissa ja ottaa luokseen asumaan, mikä tietää ongelmia Norman kasvaessa niin Sisifille kuin Sisifin pojalle Elielle (Gabriel de Gravone). La Roue on lämminhenkisyydestä huolimatta jokseenkin surumielinen tapaus tästä erikoisesta perhetilanteesta, jossa ei juurikaan ilonhetkiä koeta edes siinä vaiheessa, kun valheiden verkot alkavat paljastua. Siitä huolimatta elokuva on mielenkiintoinen ja pitää otteessaan, vaikka pitkä kesto (neljä ja puoli tuntia) vähän verottaakin katselunautintoa jälkimmäisellä puoliskolla. Elokuvan aloituskohtaus puksuttavine junineen on muuten todella hieno.

Pisteitä: 4/5

249/1001: Polkupyörävaras

Vittorio De Sica -neitsyys meni tosiaan kuunvaihteessa, kun tämä klassikko näytettiin Orionissa Helsingissä käydessäni. Työssään polkupyörää tarvitsevalta Antoniolta (Lamberto Maggionari) viedään pyörä alta ja loppuelokuva sitten haeskellaankin anastettua pyörää. Kuulostaa melko yksinkertaiselta juonikuviolta ja onkin sitä, mutta De Sica on onnistunut saamaan lähtöasetelmasta hyvin toimivan. Tähän auttaa eittämättä se, että Antonioon ja hänen perheenjäseniin syvennytään tarpeeksi perusteellisesti jo ennen pyörävarkautta ja niinpä heidän ahdinkoonsa etenkin varkauden jälkeen on helppo katsojan samaistua. Näin Antonion alati kasvava epätoivo välittyy katsojalle hyvin ja tietenkin toivoo hänelle kaikkea hyvää. Samalla elokuva onnistuu olemaan välillä jännittäväkin, vaikka siinä, kuten todettua, etsitäänkin "vain" polkupyörää. Maggionari loistaa Antoniona.

Pisteitä: 4/5

250/1001: Maa

Oleksandr Dovženkon kuulemma parhaisiin taidonnäytteisiin kuuluva Maa, jossa kollektivismin uudet tuulet saapuvat pikkukylään, taitaa olla näitä elokuvia, joiden arvon jokaisen leffadiggarin on joko tunnustettava tai sitten vaiettava ainiaaksi, mutta... ei, elokuva ei vain vakuuta. Sinänsä elokuva tarjoaa näin jälkitarkasteluna ihan mielenkiintoista ajankuvaa ei vain melko yksinkertaisen tarinansa puolesta, vaan myös elokuvan sävystä tiukan(?) neuvostosensuurin vallitessa. Kollektivismin tuloa ei käsitelläkään kovin kriittisin ottein, vaan propagandan omaisesti vain positiivisena juttuna.

Katselunautinnon kuitenkin pilaa, tai oikeammin muuttaa tavoitellusta aivan toisenlaiseksi ensisijaisesti näyttelijät, jotka ylinäytellyine ilmeineen ja reaktioineen tekee elokuvan vakavaksi ottamisesta kovinkin vaikeaa, olipa kyse sitten kollektivismin vankkumattoman kannattajan (Semyon Svashenko) virneilyistä tai vanhojen mummojen itkuista. Nopeat leikkaukset kasvoista toisiin vain korostavat ylinäyttelyä. Näyttelijät saavatkin hymyilemään, mutta ääneen nauramaan saa elokuvan finaali, jossa nopeat leikkaukset tapahtumista seuraavat ihan kivasti toisiaan muun muassa rinnastaen syntymän ja kuoleman, mutta kun mukaan on ympätty myös täysin absurdeja hetkiä, joista mainittakoon mukana pyörivä alaston nainen, niin naurua ei voi välttää. Samaan hengenvetoon on todettava, että tätä montaasia edeltänyt montaasi onnistui tehtävässään ainakin vähän paremmin.

Pisteitä: 2/5